Tämän ohjelman avulla pyritään ohjaamaan rodun kehitystä maassamme määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Ohjelman tunteminen on tärkeää erityisesti kasvattajille ja jalostusurosten omistajille.
Hovawartjalostuksen päätavoitteena Suomessa on ylläpitää ja kehittää tervettä ja hyväluonteista hovawartkantaa. Rotumääritelmän on hyväksynyt kansainvälinen kennelliitto FCI 12.1.1998 ja käännöksen Suomen Kennelliitto 13.5.2000.
Suomen Hovawart ry on rotujärjestö, joka on perustettu vuonna 1980. Jäsenmäärä vuoden 2000 alussa oli yli 700 varsinaista jäsentä, 80 perhejäsentä, 20 tuomarijäsentä sekä ainaisjäseniä kymmenkunta. jäsentä. Yhdistys on Suomen Kennelliiton ja Suomen Palveluskoiraliiton jäsenyhdistys.
Kansainvälinen Hovawartliitto IHF on perustettu vuonna 1983. Suomen Hovawart ry on yksi IHF:n jäsenmaista.
Suomen Hovawart ry:n pääsy Kennelliiton rotujärjestöksi 1994 ja jäsenmäärän jatkuva kasvu ovat monipuolistaneet toimintaa. Alueellisia koulutusryhmiä toimii yli 10 alueella.
Saksalainen pihavahti hovawart mainitaan jo useissa keskiaikaisissa kirjoituksissa. Tämä vanha koirarotu otettiin suunnitelmallisen jalostustyön kohteeksi 1910- ja 20-lukujen taitteessa ja hyväksyttiin omaksi rodukseen vuonna 1937. Seitsemänneksi saksalaiseksi palveluskoiraroduksi hovawart hyväksyttiin vuonna 1964. Rotua luotaessa erilaisten koiratyyppien osuus oli vaihteleva. Eniten käytettiin Harzin ja Schwarzwaldin vuoristoseutujen hovawarttyyppisiä pihakoiria ja saksanpaimenkoiria. Hovawartin geenipoolia luotaessa käytettiin myös kuvaszia, newfoundlandinkoiraa ja leonberginkoiraa. Tavoitteena rodun jalostajilla oli luoda keskiaikaisten kirjoitusten mukainen vanha saksalainen vahti- ja suojelukoirarotu, joka oli keskikokoinen, pitkäkarvainen ja luppakorvainen.
Suomeen ensimmäinen hovawart tuotiin 1962. Ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1967. Rotu pysyi maassamme pitkään melko tuntemattomana ja harvinaisena. Tähän vaikutti erityisesti tuontia rajoittavan karanteenin olemassaolo rodun alkuperämaan ja Suomen välillä. Koko 70-luvun ja suurimman osan 80-lukua merkittävintä olikin yhteistyö Ruotsin ja Suomen välillä.
Yhteistyön ilmansuunnissa tapahtui täydellinen muutos vuonna 1988 kun rabies levisi Suomeen. Tauti hellitti nopeasti, mutta karanteeni poistui pysyvästi Keski-Euroopan ja Suomen väliltä. Käytännössä Ruotsi ja Norja jäivät yksin karanteenimääräysten piiriin.
Vuonna 1988 penturekisteröinnit ylittivät ensi kertaa sadan rajan. Vuonna 1992 ylittyi 200:n raja ja vuonna 1994 jo 300:n raja. Rekisteröinnit ovat tämän jälkeen pysyneet tasaisesti 200 ja 300 välillä. Hovawat on Suomessa jo 30 yleisimmän koirarodun joukossa.
Hovawart pysyi pitkään tuntemattomana kaikkialla maailmassa. Viime vuosina on rodun kysyntä voimistunut monissa maissa, erityisesti Saksassa. Saksassa toimii kolme rotujärjestöä täysin rekisteröintioikeuksin ja vuosittain rekisteröidään noin 1500 pentua. Suomen rekisteröinnit ovat 250-350 pennun luokassa, Ruotsissa rekisteröidään vuosittain 150-200 pentua, Sveitsissä, Unkarissa, Tsekissä ja Slovakiassa noin 100 pentua kussakin. Tanskassa, Itävallassa ja Hollannissa 50-100 pentua. Jokunen pentue rekisteröidään vuosittain myös Norjassa, Ranskassa, Belgiassa, Puolassa, USA:ssa ja Britanniassa. Kaikkiaan voidaan arvioida maailman hovawartkannan suuruuden olevan 20 000 elossa olevaa koiraa.
Suomessa hovawarttien kysyntä on ollut vuosia melko vilkasta. Rodulla on maassamme hyvä, terveen ja miellyttäväluonteisen harrastuskoiran maine. Elossa olevia hovawartteja on Suomessa 1200-1500.
Ennen karanteenirajojen muuttumista rodun jalostuspohja Suomessa oli hälyttävän kapea, jokseenkin kaikki koirat olivat melko läheistä sukua toisilleen. Pääosa koirista linjautui 70-luvulla ensimmäisistä tuontikoirista muodostuneeseen, karanteenin vuoksi geneettisesti kapeaksi jääneeseen Bienehof-kantaan. 80-luvun alun dominoivat jalostuskoirat Baron, Ali v Eppstein, Jatta v Bienehof ja Flavia v Belaja löytyvät jokseenkin jokaisen koiran sukutaulusta, etenkin Jatta ja Baron monilla useampaankin kertaan.
Karanteenirajojen purkauduttua Suomen Hovawart ry asetti 1. jalostuksen tavoiteohjelmassaan vuosille 1990-92 tavoitteeksi laventaa jalostuspohjaa merkittävästi. Tavoite on saavutettu useiden tuontien ja astutusmatkojen myötä. Lisäksi hovawartjalostuksessa on 80-luvun lopulta alkaen käytetty erittäin tasaisesti mahdollisimman monia eri uroksia. Jalostuspohjaa kaventavaa siitosmatadori-ilmiötä ei ole enää esiintynyt ja käytännössä jalostukseen käytettyjä uroksia on 90-luvulla ollut yhtä paljon kuin jalostukseen käytettyjä narttuja.
Vuosina 1979-83 kaikista pennuista 27,7 % oli Baronin jälkeläisiä ja vuosina 1984-1988 kaikista pennuista 12.2% oli Ali v Eppsteinin jälkeläisiä. 90-luvun jalostuksessa vain pari urosta on yltänyt 5 % jälkeläisosuuteen koko kannasta.
Jalostuspohjan laajentaminen on viime vuosina tapahtunut siten, että ns. vierasta verta on käytetty leventämään suomalaisen kannan geenipohjaa. Tuontimateriaali ei kuitenkaan missään vaiheessa ole syrjäyttänyt kotimaista ja näin ollen suomalainen hovawartkanta on muodostunut osittain keskieurooppalaisesta, vallitsevasta kannasta poikkeavaksi, millä on maailmanlaajuisestikin jalostuksellista merkitystä.
Jalostuspohjan laajentamista on tuntuvasti helpottanut jalostusneuvonnan käyttö. Jalostuspohjaa pyritään entisestään laajentamaan ja kiinnitetään huomiota siihen, että yksittäisten koirien käyttö pysyy kurissa. Viimeisten vuosien aikana käytännössä kaikki pentueet ovat täyttäneet jalostusohjelmassa asetetut laatuvaatimukset.
Suomalaisen hovawartkannan pääosa muodostuu rotumääritelmän mukaisista luoksepäästävistä ja hyväntahtoisista koirista, joilla on puolustusviettiä. Luonnetestituloksia jalostuskoirilla voisi olla enemmän. Viime vuosina rodun keskiarvopisteet ovat pysyneet hyvinä, silti rodun puutteiksi luonnetestien valossa ovat osoittautuneet pehmeys ja taistelutahdon puute.
Suomalaiset hovawartit ovat tyypiltään yleensä hyviä. Suurissa, satojen koirien päänäyttelyissämme ovat rodun erikoistuomarit erikseen nimenneet suomalaisen hovawartkannan vahvuudeksi voimakkaan, pitkänomaisen tyypin. Pieniä ja hentoja koiria kannassa on enää varsin vähän eikä korkeita, mittasuhteiltaan lyhyitä koiria esiinny siinä määrin kuin Keski-Euroopassa.
Vuonna 1991 aloitetuissa virallisissa jalostustarkastuksissa on havaittu jonkin verran rakennevirheitä: erityisesti huonoja etukulmauksia ja löysiä etuliikkeitä. Kokonaisuutena voidaan suomalaisten hovawarttien anatomiaa pitää kansainvälisesti vertaillen melko hyvänä.
Palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin osallistuminen on viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt. Kilpailevia koiria on 1990-luvulla reilusti yli 100. Harrastajat ovat olleet koiriinsa pääosin tyytyväisiä ja tuloksia on saavutettu. Vertailussa muihin palveluskoirarotuihin on huomattu hovawarttien maastotulosten olevan varsin hyviä, mutta tottelevaisuusosuudet sujuvat keskiarvoa heikommin. Luonnetesteissäkin havaittu pehmeys ja taistelutahdon puute vaikeuttavat kouluttamista, toisaalta monien hovawarttien ohjattavuus voisi olla parempaa.
Suomen koko hovawartkannasta on lonkkakuvattu yli puolet. Viime vuosina dysplasia-aste on ollut 10-15 %. Kansainvälisesti luku on hyvää tasoa. Vuodesta 1994 alkaen hovawart on kuulunut Kennelliiton Pevisa (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) - ohjelman piiriin. Ohjelman mukaan vain tervelonkkaisten hovawarttien pennut rekisteröidään.
Jonkin verran vikoja esiintyy myös muissa nivelissä, ei niinkään kyynärpäissä, mutta olkapäissä ja polvissa. Luuston kasvuhäiriöitä esiintyy myös. Tarkkoja prosenttilukuja ei voida esittää, sillä kaikki tapaukset eivät tule julkisuuteen. Ruokintavirheiden osuus kasvuhäiriöissä on nopeasti kasvavalla rodulla ilmeisesti hyvin merkittävä. Arviolta 10 prosentilla hovawarteista on jossakin kasvun vaiheessa ongelmia, jotka useimmiten kuitenkin pystytään korjaamaan ruokinnan muutoksella.
Kansainvälisesti vertaillen Suomessa esiintyy purentavikoja, puuttuvia hampaita ja napatyriä suorastaan vähän. Kivesvikaa esiintyi suomalaisessa kannassa aiemmin huomattavasti enemmän kuin nykyisin. Vastaavasti häntämutkia on viime vuosina tavattu selvästi aiempaa enemmän erityisesti tuontikoirien jälkeläisissä. Vika ei kuitenkaan kuulu koiran elämää haittaaviin. Sisäelinsairauksia (sydän-, maksa- ja haimaviat) esiintyy jonkin verran. Mikään erityinen sairaus ei ole noussut selvästi esiin. Allergiaa ja ihosairauksia lienee eniten. Kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy jonkin verran ja tilannetta sen suhteen seurataan. Kaihia ei suomalaisissa linjoissa ole tavattu.
Värijakauma on selvästi muuttunut viime vuosina. Vielä 80-luvun alkupuolella kaikki kolme väriä olivat Suomessa jokseenkin tasavahvoja. Sittemmin on merkkiväristen suosio koko ajan kasvanut sekä mustien että vaaleiden kustannuksella. Samansuuntainen on ollut kehitys Ruotsissa. Viime vuosina merkkiväristen %-osuus Suomessa on ollut noin 60 %, vaaleiden 30 % ja mustien 10.
Aiemmin suomalaisen kannan ongelmana oli runsas valkoisen värin esiintyminen. Nykyisin tapaa yhä harvemmin hovawartteja, joilla valkoista väriä esiintyy enemmän kuin rotumääritelmä sallii.
Nykyisin merkkivärillä on useimmiten hyvät merkit, vaaleiden värisävy on melko hyvä, samoin mustien.