FCI-IFH

Suomen Hovawart ry:n IFH-mestaruuskokeen säännöt

Säännöt hyväksytty  syyskokouksessa 5.12.2021


Suomen Hovawart ry:n IFH-mestaruuskokeeseen valitaan koirakot kuluvan ja edellisen vuoden IFH2- ja IGP-FH-koetulosten perusteella. Koirakon tuloksista lasketaan kahden parhaan tuloksen keskiarvo, tulosten on oltava kahdelta eri tuomarilta. IGP-FH-koulutustunnus jaetaan kahdella, jotta saadaan IFH2-koulutustunnuksen kanssa vertailukelpoinen pistemäärä. IGP-FH kokeen päivät voidaan ottaa huomioon myös erillisinä kokeina edellyttäen kuitenkin, että kokonaistulos on hyväksytty. Mikäli päädytään tasapisteisiin niin valinta kahden tai useamman koirakon välillä suoritetaan seuraavin lisäkarsintaehdoin.

  1. Mikäli koirakolla on 1 tai useampi IGP-FH koulutustunnus, pääsee tämä koirakko mestaruuskokeeseen.
  2. Etusijalla on koirakko, jonka yksittäinen koetulos on parempi.
  3. Kuluvalla kaudella tehty koulutustunnus huomioidaan ennen edellisellä kaudella tehtyä koulutustunnusta.
  4. Mikäli vielä tämän jälkeen on kahdella tai useammalla koirakolla tasapisteet, valinta suoritetaan arvalla. 

Mestaruuskoe käydään vain IFH2-luokassa.

Rajoitus 10 koiraa, tarkoitettu vain hovawarteille. Mikäli koe ei tule täyteen IFH2-koulutustunnuksen omaavista koirakoista, voidaan kokeeseen ottaa myös IFH1-koulutustunnuksen omaavia koirakoita tulosten perusteella.

Kuluvalla kaudella tehty koulutustunnus huomioidaan ennen edellisellä kaudella tehtyä koulutustunnusta. Mikäli tämän jälkeen on kahdella tai useammalla koirakolla tasapisteet, valinta suoritetaan arvalla.

Koe on myös karsintakoe Hovawartien IFH-MM – kisoihin.

Koiran ohjaajan tai omistajan tulee olla Suomen Hovawart ry:n jäsen ja ohjata kokeessa hovawartrotuista koiraa.