Vuoden ensimmäinen Hovawartti lehti

12.3.2023

Vuoden ensimmäinen Hovawartti-lehti on mennyt painoon viime viikon lopulla ja tämän viikon aikana postin kiireistä riippuen löytää jäsenistön postilaakoihin.

Lehdestä löytyy tämän vuoden jäsenmaksulasku, jonka eräpäivä on 27.3. 2023. Jäsenmaksun maksutiedot löytyvät myös  TÄÄLTÄ .


Lehdessä on juttua mm. paljon puhuttaneesta SmarDOG-testistä, johon haastateltiin testin kehittänyttä Katariina Tiiraa. Monissa otsikoissa ollut juttu hovawartin viisaudesta ei aivan pitänyt paikkaansa, jonka vuoksi halusimme korjata tietoa oikealle polulle.

Lehteä varten toteutettiin kyselyä aiheesta ”Miksi hovawart?” jonka vastauksia on läpikäytynä tässä lehdessä. Vastausten pohjalta ajatuksia pyydettiin mm. rodun terveyden osalta myös jalostustoimikunnan puolelta ja niihin vastasi Tapio Eerola.

Lehteen on koottu ajankohtaista tietoa vuoden alusta toimintaan astuneesta Ruokaviraston koirarekisteristä, agilityn sääntömuutoksista sekä yhdistyksen syyskokouksesta jäsenvalintoineen, budjetteineen ja toimintasuunnitelmineen.

Tuttuun tapaan vuoden ensimmäiseen lehteen on koottu viime vuodelta menestyneiden hovawartien listausta lajeittain ja lajien kolmea parasta on haastateltu lehteen.
Eri lajeista löytyy lisäksi koontia rally-tokon mestiksistä, Lilin ja Lindan IFH-MM-matkoista Unkariin, Messukeskuksen näyttelyiden menestyneistä sekä uusien lajiesittelyjen osalta valjakkohiihdosta ja koirajuoksusta.

Nautinnollisia lukuhetkiä!
-Päätoimittaja Virve ja lehtitoimikunta